Nalle

Curriculum vitae

mukulana Ari Karhu

Nykyinen työsuhteeni  2009 –
Mainostoimisto Nallegraf, jossa toimin taiteellisena toimitusjohtajana. Edellisen työsuhteenipäätyttyä otin uudelleen käyttöön toiminimeni Nallegrafin. Nallegraf oli käytössäni jo mainosurani alussa vuonna 1993. Nyt ympyrä on tavallaan sulkeutunut ja toimin taas ensimmäisen ja alkuperäisen toiminimeni kautta. 

Ei pidä unohtaa toista ammattiani, eli Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta valmistumiseni jälkeen aloitin sepäntöiden tekemisen MAAKARHU toiminimellä. Paja toimii Teijossa. 

  • Kansakoulu Lahnuksen kansakoulu 1968 – 1971.
  • Keskikoulu  Lahnuksen Yhteiskoulu 1972 – 1974.
  • Espoonlahden Yhteiskoulu 1974 – 1978, josta keskikoulun päästötodistus.
  • Ammattikoulu Käpylän Ammattikoulu, Kuvanvalmistajan opintolinja 1978 – 1980, josta päästötodistus.
  • Avoin Yliopisto Sastamalan Avoin Yliopisto 2006 – 2007, luovan kirjoittamisen approbatur.
  • Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, erikoismetalli artesaani 2012 – 2014
  • Axxell seppäkisällin ammattitutkinto 2014 -2016


Työhistoria

  • Työpaikka Trio-Offset Oy 1980 – 1985. Toimin kuvanvalmistajan ammatissa asemoijana, reprokuvaajana sekä painopinnan valmistajan työtehtävissä.
  • Varusmiespalvelus  Porin prikaati / Hangon rannikkopatteristo. 9.10. 1981 – 3.9. 1981. Alokaskoulutus Porin   Prikaatissa. Palvelus Hangon rannikkopatteriston yhteysaluksissa kuljettajana ja   päällikkönä. Sotilasarvo tykkimies.
  • Työpaikka Painokiila Oy 1985 – 1990. Toimin kuvanvalmistajan ammatissa asemoijana, reprokuvaajana sekä painopinnan valmistajan työtehtävissä. Tein myös oman toimen ohella kuvitus ja taittotyötä.
  • Työpaikka Kirjapaino Verbi 1990 – 1992. Toimin kuvanvalmistajan ammatissa asemoijana, reprokuvaajana sekä painopinnan valmistajan työtehtävissä. Oman toimen ohella myös kuvituksia esitteisiin, kirjoihin jne. sekä graafista suunnittelua. Kirjapaino lopetti koko repro-osaston, jonka vuoksi työsuhteeni päättyi.
  • Oma yritys tmi Nallegraf 1993. Oman toiminimen perustaminen tuli ajankohtaiseksi, koska kuvitustyöt ja painotuotteiden ulkoasun suunnittelu työllistivän jo täyspäiväisesti.
  • Osakkaaksi osakeyhtiöön  BlackArt Oy 1993 – 2003. Toiminta laajeni ja työmäärä lisääntyi, jolloin toiminimi ei enää ollut järkevä toimintamuoto, vaan ryhdyin osakkaaksi jo toimivaan yritykseen, jonka puitteissa oli mahdollista palkata henkilökuntaa ja muutoinkin laajentaa tointaa. Toimin yrityksessä graafisena suunnittelijana sekä myöhemmmin toimitusjohtajana.
  • Kiilanet 2002 – 2009. Toimin yrityksessä AD:na. Toimipisteeni (etä) sijaitsi Vesilahden   Rämsöössä. Yrityksen pääkonttori sijaitsei Espoon Kivenlahdessa. Työskentelin   pääkonttorilla tarpeen tullen, hoitaen silloin mm. asiakastapaamiset.
  • Mainostoimisto Nallegraf 2009 –
  • Nallegraf / Maakarhu 2014 –


Luottamustehtävät

  • Rämsöön Kyläkerhon johtokunnan jäsen 2004 – 2010
  • Suomen 2CV-Killan johtokunnan jäsen 2007 – 2008
  • Maaseudun kehittämisyhdistys Kantri Ry:n johtokunnan jäsen 2007 – 2009
  • Kantri Ry:n (Leader ryhmän) johtokunnan jäsen 2007 – 2009
  • Tampereen Koivistolaisten yhdistyksen johtokunnan jäsen 2008 – 2014
  • Vesilahden kunnanvaltuutettu (sit) 2009 – 2013
  • Vesilahden Liikunta- ja nuorisolautakunnan jäsen 2009 – 2013
  • jäsen Lempäälän ja Vesilahden maaseudun kehittämisneuvottelukunta 2009 – 2013
  • Kosken Vesiosuuskunnan hallitus 2016 –

  • Siviilisääty Naimisissa. Kaksi aikuista lasta.
  • Harrastukset: matkailu, kulttuuri, vanhat ajoneuvot, pyöräily, kirjoittaminen, tietotekniikka, käsityöt,  kunnallispolitiikka.